tiistai 7. elokuuta 2012

Paketti

Heippa kaikille! Viime viikolla teimme Veeran kanssa yhteisen tilauksen ihanatkynnet.fi- kauppaan. Tarkoitus oli lähinnä ostaa siveltimiä ja strasseja. Sivuilta kuitenkin löytyi niin paljon kaikkea ihanaa, että mukaan tarttui muutakin.:) Pakko muuten kehua älyttömän nopeaa toimitusaikaa, ja kaikki tavarat oli pakattu huolellisesti ja hyvin. Mutta tällaista tavaraa minun puolikkaassa oli:

Seche Viteä halusin kokeilla, ja tarvitsin muutenkin uuden pikakuivattajan. Olen nyt pari kertaa kokeillut, ja on ihan loistotavaraa! Kuivattaa todella nopeasti ja antaa hyvän kiillon lakkaukselle.:) Tätä lisää myös jatkossa!

Strasseja! Halusin testata 3mm, kun aikaisemmin olen käyttänyt Konadin 1mm strasseja. Ostin myös yhden pienen purkin violettia simpukkamurskaa, koska olen aina halunnut kokeilla käyttää sitä koristeluissa.


Tässä sivellinpaketti, jota odotin kaikista eniten. 14 erilaista sivellintä, ekä yksi dotting tool. Mukana tuli vielä säilytystasku. Ihanaa kun pääsee käsinmaalaamaan nyt enemmän, ettei tule pelkkiä Konadeja aina.;) Kuvassa vielä persikan tuoksuinen kynsinauhaöljy, koska edelliset alkoivat loppua. Olen ollut todella tyytyväinen näihin kynsinauhaöljykyniin, helppo levittää, imeytyy nopeasti ja kosteuttaa hyvin.:)


Saimme kaksi tilaajalahjaa vielä kaupan päälle; ihana cupcake fimomix, sekä kultaista ja hopeista glitteriä.


Ostin viime viikolla myös ensimmäiset akryylimaalini! Olen kuullut paljon hyvää Oumaxeista, mutta päätin ostaa ensimmäiseksi jotkut vähän halvemmat ja kokeilla miten maalien käyttö sujuu. Nämä siis Tiimarista, ja hinta muistaakseni 8,99. Kivoja perusvärejä 12kpl.




Tässä nyt nämä ostokset viime viikolta. Ei kynsiä tällä kertaa, mutta toivottavasti jaksoitte lukea.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti